Sisään

Jäsentiedot
Tilaukset
Verkkokirjat
Pääkirjoitukset

 

 Lasmak Oy
Oikeudet ja vastuut
Haku
Palaute

 

 
Elämä yrittäjänä

Suomalaiset eivät ole halukkaita ryhtymään yrittäjiksi, vaikka Suomi tarvitsee uusia yrittäjiä. Pelätään yrittämisen riskejä, vaikka niitä ei tunneta. Kuitenkin ihmiset haluaisivat tehdä työtä, jonka sisältöön he saavat itse vaikuttaa ja josta he saavat kantaa vastuun. Juuri tällaista yrittäjän elämä on.

Lasmak Oy:n toimitusjohtaja Lassi Mäkinen on toiminut yrittäjänä lähes 30 vuotta. Kassanetti Oy:n toimitusjohtaja Britt Vuorio perusti yrityksensä vuonna 2006. Puolisoina he ovat luoneet uudenlaisen yrittämisen kulttuurin. He tekevät työtä kotonaan ja viettävät näin ollen paljon aikaa yhdessä.

Lasmak Oy ja Kassanetti Oy toimivat myös verkottuneesti. Ne ostavat työn tuloksia muilta yrittäjiltä. Kukin yhteistyökumppani tuottaa yhtiöille palveluita, joista koostuvat yhtiöiden palvelutuotteet: verkkolehti, verkkokirjat, menetelmäkehitys ja koulutus.

Lassi Mäkinen ja Britt Vuorio ovat kokeneita esitelmöitsijöitä. Heidän yrittäjäelämää koskevat keskeiset teemansa ovat seuraavat:

  • Yrittäjyys elämäntapana

  • Yrittäjältä vaadittavat ominaisuudet

  • Yrittämisen riskit verrattuna palkkatyön riskeihin

  • Perhe ja perheyritys

  • Kotona työskentely

  • Verkostoitunut toimintatapa

  • Tietoverkon avulla irti ajasta ja paikasta

  • Kassavirta-ajattelu

Näistä aiheista Lassi Mäkinen ja Britt Vuorio rakentavat erilaisia esitelmäkokonaisuuksia kuulijoiden tarpeiden mukaan. Esitelmien pituudet vaihtelevat tunnista kolmeen tuntiin.

Esitelmien havainnoillistamiseen käytetään PowerPoint-esitystä ja tilaisuuden osallistujille jaetaan aiheesta valmisteltu kirjallinen aineisto. Esitelmän tilaaja huolehtii aineiston kopioinnista omalla kustannuksellaan ja järjestää esitelmöitsijöiden käyttöön dataheittimen sekä fläppitaulun.

Koulutus soveltuu yrittäjiksi aikoville, korkeakoulujen, ammattikorkeakoulujen ja muiden oppilaitosten opiskelijoille ja opettajille sekä yritysneuvojille.


Pyydä tarjous Britt Vuoriolta sähköpostitse osoitteesta britt.vuorio[@]kassanetti.fi (poista hakasulut osoitteeta).


Tulosta
 

Koulutus

Laskentakoulutus
Rahoituskoulutus
Verotuskoulutus
Nettikoulutus
Yrityskoulutus

Palaa

Yrityskoulutus

Elämä yrittäjänä