 |
|
|
|
Kesätauko
Talousteema on luettavissa myös loma-aikana |
Talousteeman toimitus pitää perinteisen kesätauon 19.6. – 19.7. Syyskauden ensimmäinen viikkoviesti ilmestyy perjantaina 24.7. Palvelu on auki koko kesätauon ajan ja keskustelufoorumeilla saa esittää puheenvuoroja.
Pääkirjoitus
Verottaja menettää toimillaan rehellisten yrittäjien suosion |
Talousteema sai hiljattain tiedon, että käynnistymisvaiheessa olevaan yritykseen oli tullut kaksi verovirkailijaa ennalta ilmoittamatta.
Tällainen kommandoisku tuntui pelottavalta ja se oli järjetöntä valtion varojen tuhlausta, koska yrityksen toiminta ei vielä ollut edes alkanut.
Lue lisää...
Verottajan kommandoiskut ovat huonoa käytöstä
Haastattelu
YT-lain soveltamisala on laajempi kuin yleisesti tiedetään |
Akavan lakimiehen Maria Löfgrenin mukaan yrityksen velvollisuus käydä YT-neuvotteluja käsittää monia muitakin tilanteita kuin pelkät yrityksen irtisanomis- ja lomauttamistoimenpiteet.
– Esimerkiksi kone- ja laitehankinnat, jotka saattavat vaikuttaa työntekotapoihin ja ehkä työtehtäviin, ovat yhteistoimintamenettelyn alaisia.
|
|
Kuva: Britt Vuorio
|
– Laki ei velvoita työnantajaa ottamaan työntekijää varsinaisesti päätöksentekoon, vaan liikkeen johdolla on edelleen liikkeenjohto- ja työnjohtovalta. Sen sijaan osallistumismahdollisuuden tämä YT-menettely antaa työntekijälle.
Lue lisää...
YT-neuvotteluissa viimeinen sana on työnantajalla
Kolumni
Henkilökunnan huono kohtelu voi järkyttää asiakkaita |
– Kuluttajan ostopäätöksiin vaikuttavat yhä useammin eettiset syyt. Kaupan hyllyiltä löytää nykyään monia eettisiä tuotteita kahvista jäätelöön. Eettiset syyt vaikuttavat myös pitkäaikaisiin asiakassuhteisiin. Minulle kävi juuri näin, Joonas Koistinen kertoo.
Hän järkyttyi uutisesta, että DNA:n myymälöissä rikotaan räikeästi henkilöstön, erityisesti nuoren työvoiman, oikeuksia.
Lue lisää...
Kumpi ja kampi tappelivat. Kumpi pyysi anteeksi?
Artikkeli
Kesällä pienyrityskin saa palstatilaa |
Britt Vuorion mukaan kesä on pienyritykselle hyvä ajankohta tiedottaa asioistaan.
– Maakuntalehdet kirjoittavat mielellään juttuja alueensa yrityksistä, kunhan aihe on mielenkiintoinen.
Vaikeinta on löytää sopiva aihe, sillä yritysten mainostekstejä lehdet eivät julkaise.
– Aloita jutun suunnittelu valitsemalla ajankohtainen aihe. Voit myös tuoda esille jonkin uuden teeman, joka liittyy asiantuntemukseesi.
Lue lisää...
Tiedottamisen pieni aapinen
| Uutiset ja keskustelupuheenvuorot |
|
 |
|
Jäsenrekisteri

Uusi jäsen
Jäsenlomakkeella voit liittyä Talousteeman jäseneksi. Voit antaa järjestelmälle henkilökohtaisen tunnuksesi ja salasanasi, joilla pääset järjestelmään. Jäsenyyteesi sisältyvät Talousteema-verkkolehti ja tilaamasi verkkokirjat.
Verkkolehden vuosimaksu on 50 euroa (+ alv). Lisäksi verkkokirjoilla ovat omat hintansa, jotka näkyvät tilauslomakkeelta.
Kun olet antanut jäsen- ja tilaustiedot, voit heti kirjautua järjestelmään sekä käyttää hyödyksi tilaamiasi verkkolehteä ja verkkokirjoja.
Kirjautuminen järjestelmään
Voit kirjautua järjestelmään valitsemalla vasemmasta reunasta kohdan Sisään sekä antamalla tunnuksesi ja salasanasi.
Salasana unohtunut
Jos olet unohtanut salasanasi, voit tilata järjestelmältä uuden salasanan antamalla tunnuksesi.
Jos olet unohtanut myös tunnuksesi, voit pyytää sen sähköpostitse (poista hakasulut osoitteesta). Kerro viestissä oma sähköpostiosoitteesi.
Jäsentietojen muutos
Voit muuttaa jäsentietojasi valitsemalla tämän sivun vasemmasta reunasta kohdan Jäsentiedot.
Laskut
Jos Sinulle sähköpostitse lähetetty lasku on hävinnyt, saat sen kuvaruudulle kirjautumalla järjestelmään ja valitsemalla tämän sivun vasemmasta reunasta kohdan Laskut.
Jäsenyyden lopetus
Verkkolehden tai -kirjan jäsenyys loppuu automaattisesti tilauskauden päätyttyä, mikäli et maksa seuraavan kauden laskua. Järjestelmä lähettää Sinulle muistutusviestin mutta siitä ei tarvitse välittää, ellet jatka tilaustasi. Lopettaminen ei siis edellytä Sinulta mitään toimenpiteitä.
|
|