Kepposilla konsteilla elämästä ei tule ehyttä

01.04.2010
|
Lama on tuonut köyhyyden monille suomalaisille. Raha ei riitä kaiken tarvittavan ostamiseen. Vielä säännöllistä työtä tekevät eivät ymmärrä, miten ahdistavalta rahojen riittämättömyys tuntuu velkavankeuteen tuomitulta.
Kun rahat loppuvat, myös toiminta loppuu. Organisaatioiden lisäksi tämä sama saattaa tapahtua ihmisille.
Työtön tarvitsee työtä, joka ei ole maailmasta loppunut
Kun yritys menee konkurssiin, sen henkilökunta menettää työnsä. Elämä tuntuu lohduttomalta ja hyödyttömältä, vaikka maailma on täynnä tekemätöntä työtä.
Ensin työttömyyskorvaukset helpottavat hieman, mutta ne eivät riitä entisenlaiseen elämiseen. Laskuja jää maksamatta.
Rahapulan lisäksi ajan mittaan ihmistä jäytää toimettomuus. Tätä lievitetään työttömien koulutuksilla ja niihin liittyvillä tilapäistöillä, joita työnantajat voivat ostaa lähes ilmaiseksi. Samalla myös pitkitetään ihmisten ahdinkoa.
Kepposilla konsteilla elämästä ei tule ehyttä. Tarvitaan pysyvämpi ratkaisu.
Työttömille työnteon mahdollisuus
Työtön ei voi ottaa työtä, jos siitä saatava tulo on pienempi kuin työttömyyskorvaus.
Työttömyys ajaa ihmiset talouden varjoisille kujille. Pimeä työ on tervehdyttävää, kun avoin työ ei elätä.
Pieni remontti naapurille ei tunnu pahalta, mutta toinenkin naapuri haluaa tilata samanlaisen, kun hän näkee työn tuloksen. Pian työttömästä on tullut talousrikollinen tahtomattaan.
Ironista on, että rikollisuus tervehdyttää yhteiskuntaa. Se auttaa nousemaan talouden ahdingosta mutta ihmiset jäävät lääkkeensä koukkuun. Koska pimeä työ on kaikille edullista, siitä ei enää osata irtautua.
Yrittäville yrittämisen mahdollisuus
Työttömyysongelman pysyvä ratkaiseminen edellyttää yritysten määrän voimakasta lisäämistä. Jokainen yrittäjäksi ryhtyvä työllistää vähintään itsensä. Kasvu on äärettömän suurta, jos yritys kasvaa nollasta yhteen henkilöön.
Ihmiset eivät kuitenkaan uskalla ryhtyä yrittäjiksi, koska silloin he tuntevat jäävänsä lainsuojattomiksi. Etenkin nyt, kun yrityksiä tarvitaan kipeästi, ihmiset pelkäävät perustaa yrityksiä. Eikä valtio kannusta yrittäjäksi vaan työnantajaksi.
Yrityksiltä edellytetään ylinopeudella tapahtuvaa kasvua. Mikään muu kuin paljon ihmisiä palkkaava yritys ei ole enää nykyisin arvokas. Silti yksikään poliitikko ei ole uskaltanut ryhtyä esimerkiksi.
Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen voisi perustaa yrityksen ja palkata heti kättelyssä muutaman sata ihmistä sen palvelukseen. Hänellä on varmasti kunnossa oleva taloudellinen perusta ja suhteita ympäri maailman. Silti hän ei ole ryhtynyt yrittäjäksi vaan tarjoutuu puolueensa puheenjohtajaksi saavuttaakseen suurituloisen pääministeripestin ja sen jälkeiset muhkeat eläkkeet verovaroilla maksettavaksi.
Jospa Pekkarinen ryhtyisi yrittäjäksi ja hänen yrityksensä ajautuisi konkurssiin. Hän menettäisi elämänsä perustan. Omaisuus myytäisiin velkojen maksamiseksi ja usko elämään häviäisi.
Koko omaisuutensa ja tulojensa menettämistä ihmiset pelkäävät eniten. Konkurssiin ajautuneet yrittäjät ovat elävinä varoitusmerkkeinä yhteiskunnassa. Kukaan ei halua kokea oman asuntonsa pakkohuutokauppaa.
Perustulo on ratkaisu moneen ongelmaan
Jos ihminen on velkavankeudessa, hän voisi saada niukan ruoan ja kohtuullisen asunnon, mikäli Suomessa olisi perustulojärjestelmä.
Työttömäksi joutunut ihminen voisi ottaa vähäisenkin palkkatyön, mikäli hän ei menettäisi työttömyystukeaan. Perustulo on ratkaisu tähänkin ongelmaan.
Yrittäjyys kiinnostaisi monia suomalaisia, jos siinä ei jäisi aivan heikoille jäille. Perustulon avulla yrittäjän kassasuunnitelmaan saataisiin perustarpeet tyydyttävä tulovirta yrityksen kuolemanlaakson ylittämiseen. Kun asiakkaat eivät vielä osta riittävästi, yrittäjä ei voi elää pelkästään myyntituloilla.
Perustulo on myös ratkaisu Suomen raskaaseen byrokratiaan. Sosiaaliturvan jakojärjestelmä voitaisiin sen avulla suurelta osin purkaa, eikä avustuksia enää tarvitsisi anella.
VIIKON KÄRKIJUTUT
Nettifoorumi 26.03.2010
Pirkko Lehto
Esitäytetyn veroilmoituksen sähköisen lähetyksen puuttuminen
– Tätähän tämä touhu on: me palvelemme verottajaa, mutta heidän palveluosuutensa tuntuu lähinnä käskytykseltä!
Haastattelu 01.04.2010
Viviann Bäckström
En ole vielä menettänyt toivoa
– Laman myötä kaikki muuttui. Kuitenkaan ensimmäinen lama ei ollut yhtä paha kuin tämä, johon nyt olemme ajautuneet. Nyt ihmiset ovat ahdistuneempia.
Kolumni 01.04.2010
Ville Siekkinen
Palkalla tai pakolla oppimaan
– Eräs paljon tuotekehitystä tekevä yrittäjätuttavani usein valittelee, että työ on kiinnostavaa aina siihen pisteeseen asti, kun ei osaa jotakin.
Artikkeli 01.04.2010
Lassi Mäkinen
Mielikuvituksettomat verouudistusvaihtoehdot
– Tavoitteena on löytää taloudellista kasvua edistävä, verotuksen kannustavuutta parantava sekä julkisen rahoituksen ja työllisyyden turvaava uusi verojärjestelmä.
Uutinen 31.03.2010
Pienyritys Directa Oy antoi 1.403 tutkintapyyntöön 50.000 sivun vastineen
– Tähän kyseiseen yhtiöön liittyen on tullut yli 5.000 yhteydenottoa, joiden sisältö keskeisiltä osiltaan on täysin samanlainen, Suomen Yrittäjien lainsäädäntöasioiden päällikkö Janne Makkula kertoi.
SÄHKÖPOSTIA PÄÄTOIMITTAJALLE
lassi.makinen[@]lasmak.com (poista hakasulut)
|
|