 |
|
|
|
Kysymyksiä ja vastauksia Talousteemasta

|
Kenelle Talousteema on tarkoitettu?
Talousteema on suunnattu ensisijaisesti pienille ja keskisuurille yrityksille sekä taloushallinnon ammattilaisille. Tarjoamme tietoa myös suurille yrityksille, järjestöille ja julkishallinnolle.
Miten Talousteema eroaa muista talouslehdistä?
Talousteema painottaa sisällössään yrittäjyyttä ja taloushallintoa, koska koemme nämä aiheet tärkeiksi koko elinkeinoelämän kannalta.
Pörssisijoittamista emme käsittele lainkaan. Pörssin merkitystä yritysrahoitukselle on suhteettomasti liioiteltu. Osakeanteja on aivan liian vähän, että sillä olisi enää tätä merkitystä. Työmarkkina-asiatkin jätämme vähälle käsittelylle, sillä niistä kaikki saavat tietoa muiden tiedotusvälineiden kautta.
Miksi Talousteema on maksullinen?
Kun Talousteema perustettiin vuonna 1999, se toimi aluksi mainosrahoitteisesti. Vuonna 2001 kuitenkin muutuimme tilaajarahoitteiseksi. Tästä on koitunut paljon etuja.
Verkkolehdissä lukijat joutuvat suorastaan päällekäyvien mainoshyökkäysten kohteeksi. Mainokset häiritsevät etsittävän tiedon löytymistä ja lukemista.
Kun lehdellä ei ole mainostajia, sisältöä voidaan tuottaa pelkästään lukijoille.
Kun lehtemme tilaajat maksavat meille saamastaan palvelusta, tiedämme olevamme tarpeellisia. Haluamme palvella heitä niin hyvin kuin osaamme ja jatkuvasti oppia palvelemaan paremmin.
Teemme tätä työtä vain lukijoidemme hyväksi. Haluamme tuottaa juttuja koko lukijakunnallemme. Joskus jokin juttu saattaa tulla kiinnostavaksi vasta vuosien päästä, kun maailma muuttuu. Silloin se on jo meidän arkistossamme.
Miksi Talousteeman yhtä tunnusta ja salasanaa ei saa käyttää usea henkilö?
Kannamme vastuumme siitä, mitä lehdessämme sanotaan, vaikka yleisesti ollaan sitä mieltä, että internetissä saa julkaista melkein mitä tahansa ja nimettömästi.
Lehtemme keskustelufoorumien henkilönimet tulevat tietokannastamme. Tällöin tiedämme, kuka kirjoituksen on laatinut. Lisäksi jokainen puheenvuoro luetaan etukäteen, jotta laittomia ja sopimattomia kirjoituksia ei tule näkyville. Näiden vuosien aikana olemme joutuneet jättämään julkaisematta vain muutaman kirjoituksen.
Koska kirjoittajan nimi tulee tietokannasta, lehden tunnuksen on oltava henkilökohtainen. Asiansa julki haluava kirjoittaja kirjautuu palveluun omalla tunnuksellaan ja salasanallaan.
Olemme ottaneet lehden hinnassa huomioon sen, että palvelu on henkilökohtainen.
Miksi Talousteeman hinta on niin edullinen?
Yllättävän moni lukijoistamme on kysynyt tai maininnut verkkolehden vuosimaksun edullisuudesta. Se on 50 euroa (+alv). Yksikin kirjoitus voi tuottaa lukijalle tätä hintaa suuremman taloudellisen hyödyn. Meille tämä hinta kuitenkin riittää.
Kun siirryimme tilaajamaksuihin vuonna 2001, kysyimme silloisilta lukijoiltamme, mikä olisi sopiva hinta. Nykyinen hinta markkamääräisenä oli vastausten keskitasoa.
Vuodesta 2001 lähtien hinta on pysynyt samana, vaikka hintataso Suomessa on noussut huomattavasti. Edelleenkään meillä ei ole aikomusta korottaa hintaa ainakaan vuonna 2009.
Perussyy edulliseen hintaan on se, että tuotamme verkkolehteä internetiä hyödyntäen kustannustehokkaasti. Meillä ei ole esimerkiksi paino- ja jakelukustannuksia. Lehden teosta moni toiminto on automatisoitu. Myös tilausten tekeminen ja laskutus ovat automaattisia.
Miksi verkkokirjoja ei voi tilata ilman verkkolehteä?
Verkkokirjat ovat sisällöltään uusiutuvia kirjoja. Kun lukija avaa kirjan, hänellä on siitä automaattisesti käytössään viimeisin versio ilman uuden painoksen hankkimista tai tietojen päivittämistä.
Verkkokirjat eivät kuitenkaan voi uusiutua samassa tahdissa kuin verkkolehti tuottaa uutisia. Toisaalta verkkolehti ei voi käsitellä niin laajoja kokonaisuuksia kuin verkkokirjat käsittelevät. Tämän vuoksi verkkolehti ja verkkokirjat toimivat yhdessä.
Kuka Lasmak Oy:n omistaa?
Lasmak Oy on perheyhtiö. Pääomistaja on Lassi Mäkinen ja vähemmistöosakas Britt Vuorio.
Lasmak Oy:n sisaryhtiö Kassanetti Oy:n pääomistaja on Britt Vuorio ja vähemmistöosakas Lassi Mäkinen.
Kuinka paljon Talousteemalla on lukijoita?
Suomen mediamaailma on erittäin keskittynyt. Suuret lehti- ja televisioyhtiöt hallitsevat markkinoita. Tämän vuoksi pienten yritysten on pidettävä strategiset tietonsa liikesalaisuuksina.
Talousteema on ilmestynyt jo vuodesta 1999 lähtien, mikä ei olisi ollut mahdollista, ellei maksavia lukijoita olisi riittävästi. Lehtemme ei kuitenkaan ole edes pyrkinyt suureksi. Tavoitteena on tuottaa talousasioista hyötytietoa niille lukijoille, jotka sitä tarvitsevat.
Miksi Lasmak Oy ei julkista tilinpäätöksiään?
Pieniltä osakeyhtiöiltä vaaditaan tilinpäätösten julkistamista, mutta samaa ei vaadita suurilta pörssiyhtiöiltä. Nämä jättiyritykset julkaisevat kyllä tilinpäätöksensä, mutta niistä ei ole saatavissa niin tarkkoja tietoja kuin pienyhtiön tilinpäätöksestä.
Jos pörssiyhtiöt velvoitettaisiin laatimaan jokaisen tuotteen ja toimipaikan erillistilinpäätökset tuloslaskelmineen ja taseineen, tilintarkastuttamaan nämä ja julkaisemaan ne kaupparekisterissä, silloin asetelma olisi oikeudenmukainen.
Lasmak Oy:llä ei ole lainkaan ulkopuolisia lainoja ja juoksevat maksut on hoidettu eräpäivittäin, joten sillä ei ole velkojia, jotka tilinpäätöksiä tarvitsisivat. Verohallinnollekaan yhtiö ei toimita tuloslaskelmia ja taseita, koska niitä ei tarvita verotuksen toimittamisessa. Verotus toimitetaan veroilmoituksessa olevien tuloverolaskelman, varallisuuslaskelman ja poistoerittelyiden perusteella.
Voiko Talousteeman kirjoituksia julkaista omilla verkkosivuilla?
Kaikkia Talousteeman kirjoituksia koskee tekijänoikeuslainsäädäntö. Ilman Lasmak Oy:n lupaa lehden tai verkkokirjojen sisältöaineistoja ei saa julkaista muilla verkkosivuilla.
Lasmak Oy tarjoaa avaintietojen, uutisten ja verkkokirjasisältöjen välitystä yrityksille, jotka haluavat saada ammattimaisesti ylläpidettävää jatkuvasti uusiutuvaa sisältöä verkkosivuilleen. Tästä palvelumuodosta voi pyytää tarjouksen vasemman reunuksen palautelomakkeella tai tästä.
Voiko Talousteeman verkko-osoitteen laittaa linkiksi omille verkkosivuille?
Talousteeman verkko-osoitteen www.lasmak.com, www.lasmak.fi tai www.talousteema.fi voi julkaista omilla verkkosivullaan ulkoisena linkkinä. Tällöin Talousteema avautuu erillisenä selaimessa. Se ei saa avautua jonkin toisen palvelun sisäisenä näkymänä.
Miten Talousteemaan voi tutustua ennen tilaamista?
Talousteemassa on käytössä tutustumistunnus. Sen ja siihen liittyvän vaihtuvan salasanan voi tilata palautelomakkeella palvelun vasemmasta reunuksesta tai tästä. Palautelomakkeen kaikki tiedot on täytettävä ja niiden on oltava oikeita, jotta tunnus ja salasana toimitetaan sitä pyytävälle.
Miten Talousteema tilataan?
Verkkolehden tilaaminen on helppoa. Ohjeet löytyvät tästä.
Voiko tilausmaksun saada sähköisenä laskuna?
Verkkolehti ja verkkokirjat on laskutettu vuodesta 2001 lähtien sähköisesti.
Koska Finvoice-standardin mukaista laskua ei vielä voi lähettää sähköpostia hyödyntäen, Lasmak Oy:n järjestelmä ei sitä tuota. Vastaanottaja ei pystyisi tallentamaan Lasmak Oy:n verkkosivuilta poimimaansa Finvoice-laskua omaan ostoreskontraansa, maksuliikennejärjestelmäänsä tai verkkopankkiinsa, joten sen tuottaminen olisi turhaa.
Miten kestotilaus lopetetaan?
Verkkolehden tai verkkokirjan kestotilauksen lopettaminen on helppoa. Jatkovuoden laskun voi vain jättää maksamatta, jolloin tilaus päättyy automaattisesti. Lähetämme kuitenkin yhden muistutusviestin maksamattomasta laskusta, jotta tilaus ei päättyisi vahingossa.
|
|
|
|
|
|