Sisään

Jäsentiedot
Tilaukset
Verkkokirjat
Pääkirjoitukset

 

 Lasmak Oy
Oikeudet ja vastuut
Haku
Palaute

 


Verkkolehden uudeksi nimeksi Talousteema

09.01.2009

Vuonna 1999 julkaisutoiminnan aloittaneen verkkolehden Lasmak Tietopalvelun nimi muuttuu 9.1.2009 Talousteemaksi.

Lehti on tuottanut kymmenen vuoden ajan sisältöä yrittämisen ja taloushallinnon ruohonjuuritasolta. Lehden tavoitteena on ollut lukijoitten tarpeiden aito ymmärtäminen. Asioihin ja ilmiöihin on pureuduttu rakentavalla kritiikillä.

– Rakentava kritiikki tarkoittaa sitä, että ei vain revitä asioita vaan rakennetaan uutta ja parempaa talousympäristöä, lehden päätoimittajana alusta alkaen toiminut ekonomi Lassi Mäkinen kertoo.

Lehden tuottaminen katetaan kokonaan tilaajamaksuilla. Kahden ensimmäisen vuoden ajan lehti oli luettavissa ilmaiseksi ja se rahoitettiin mainostuloilla. Mainoksista kuitenkin luovuttiin, koska niiden ei nähty tuottavan lukijoille lisäarvoa. Lehden lukijoille suunnattu kysely osoitti, että he olivat valmiit maksamaan lehden tilaamisesta, mikäli mainoksista luovutaan kokonaan. Niinpä mainosrahoitteisuus päättyi vuonna 2001.

– Verkkolehden maksullisuus ei ole karkottanut lukijoita. Maksaessaan palvelustamme lukijat tietävät saavansa luotettavaa ja ajantasaista tietoa, mikä ei internetissä ilmestyvillä maksuttomilla sivuilla useinkaan toteudu. Meille lehden sisällön ajantasaisuus sekä tiedon luotettavuus ovat tärkeimmät arvot, Lassi Mäkinen toteaa.

Talousteema tekee työtä lukijoidensa hyväksi. Kun lehdellä ei ole mainostajia, sisältöä voidaan tuottaa pelkästään lukijoille. Lehden arkisto tarjoaa lukijoilleen laajan tietopankin, sillä juttuarkisto on hyödynnettävissä vuodesta 1999 alkaen.

Tällä hetkellä Talousteema tuntee vastuunsa yritysten selviytymisestä taloudellisen taantuman kourista. Lehden jutuissa käsitellään tätä aihetta ilman kauhukuvia. Pureutumalla asioihin ajoissa, on mahdollisuus välttyä vahingoilta.

– Vuoden 2008 loppu osoitti, että valtio on unohtamassa pienyritykset. Me emme sitä tee vaan Talousteema on pienyritysten tukena. Nyt on aika puhua rahan riittävyydestä, Lassi Mäkinen painottaa.

Talousteema tulee jatkossakin painottamaan sisällössään yrittäjyyttä ja taloushallintoa, koska nämä aiheet ovat tärkeät koko elinkeinoelämän kannalta.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Päätoimittaja, ekonomi Lassi Mäkinen
lassi.makinen@lasmak.com
040 755 866
www.lasmak.com

Tiedottaja, MTi Britt Vuorio
britt.vuorio@kassanetti.fi
040 755 8123
www.lasmak.com

Kirjoittaja: Britt Vuorio
Tulosta



Lasmak Oy

 Palvelut
 Henkilöt
 Tiedotteet ja kirjoitukset
 Oikeudet ja vastuut
 Pääkirjoitukset
 
 Palaa

Tiedotteet ja kirjoitukset

14.10.2009
Verohallinto usuttaa pienyrityksiä rikkomaan kirjanpitolakia
 
09.09.2009
Suomen vanhin verkkolehti täyttää 10 vuotta
 
08.09.2009
Unelma yrittäjille suunnatusta verkkolehdestä toteutui
 
12.08.2009
Pienyrityksiä ajetaan turhiin konkursseihin
 
24.07.2009
Lausunto maksukyvyn varmentamisesta yhtiön varojenjaon yhteydessä
 
26.02.2009
Lausunto pienten yritysten kirjanpito- ja tilinpäätössäännöksistä
 
29.01.2009
Talousteeman lausunto yritysten hallinnollisen taakan keventämisehdotuksesta
 
09.01.2009
Verkkolehden uudeksi nimeksi Talousteema
 
01.12.2008
Verohallinto ei arvioi, ovatko sen toimet oikein vai väärin
 
24.11.2008
Yrittäjyys tuo kaivattua joustavuutta ja oikeudenmukaisuutta työelämään
 
24.11.2008
Kassavirtalaskenta voi pelastaa yrityksiä konkursseilta
 
18.11.2008
Pääministerin hyvä idea
 
13.11.2008
Tilinpäätösasiakirjoja ei tarvita verotuksen toimittamisessa
 
05.08.2008
Suomalaisyrityksiltä puuttuu kassanhallinnan ammattitaito
 
28.07.2008
Viimeinen rivi valehtelee aina
 
28.07.2008
Tärkeintä ei ole voitto vaan reilu kassavirta
 
26.05.2008
Pienyritysten hallintomenettelyiden keventäminen kirjanpidon muuttamisella maksuperusteiseksi
 
19.05.2008
Lausunto SPE:tä koskevasta EU-asetuksen luonnoksesta
 
29.02.2008
Toimenpidepyyntö verkkolaskuoperaattoreista Kilpailuvirastolle
 
06.10.2007
Pienyrityksiä simputetaan verkkolaskutuksella
 

 Vanhat